ISÄNTÄVÄKI
Kivikasvoinen mies jonka katse tuo monelle mieleen huuhkajan tuiman tuijotuksen. Ikänsä hevosten parissa työskennellyt ammattilainen jossa ei vielä hidastumisen merkkejä näy.
Kilpailee kouluratsastuksessa tasolla Grand Prix, ja välillä myös valmentaa muita ratsukoita kuin ottaa ratsutettavia hevosiakin. |
Englannista kotoisin oleva nainen joka tutustui Grigoriin hevoskauppojen kautta.
Ikänsä hevosten parissa pyörinyt ammattilainen, joka suurelta osin vaihtanut kilpailemisen muiden ratsukoiden ja hevosten valmentamiseen. Taustalla pitää huolta että Kozlov Estaten paperipinot pysyvät pystyssä ja järjestyksessä. |
Pariskunnan esikoispoika joka on isänsä jalanjäljissä ottanut suvun hevosyrityksen aina vakavasti.
Työnarkomaanin vivahteita omaava mies joka tuntuu olevan onnellisimmillaan kun on monta rautaa tulessa. Kilpailee aktiivisesti kouluratsastuksessa. • Asunut pääsääntöisesti suomessa vuodesta 2018 lähtien |
Perheen kuopus, joka on jo pienenä ottanut itselleen suunnan esteratsastuksessa.
Nuori taitava ratsastaja, joka oman kilpauransa ohella ratsuttaa myös muita hevosia samalla kun tekee täyspäiväisesti töitä kotitallilla. • Varhais teini-iässä alkanut mutismi, minkä takia ei puhu kuin perheenjäsenille. Vaihtelevasti. Kommunikoi pääasiassa mm. viittoen. Samasta syystä johtuen ei valmenna ratsastajia. |
Tilan isännän veljenpoika, joka on aina osallistunut suvun hevosyrityksen asioihin siinä missä muutkin. Kilparatsastajana suunnannut kenttäratsastukseen mutta tekee myös paljon töitä tallin ravureiden parissa, samalla kun tuntuu olevan mukana vähän kaikessa muussakin.
Mies josta voisi luulla että hän ei ota koskaan mitään vakavasti, koska vitsailee myös niissä tilanteissa missä asiat tuntuvat leviävän käsiin. |
Grigorin nuorempi veli, joka on laittanut oman panostuksensa suvun hevosyrityksen suhteen ajohevosiin. Toimiikin ravipuolen valmentajana sekä ohjastajana kilpailuissa.
Ei kuitenkaan kaihda satulaankaan kapuamista vapaa-ajalla, vaan selviytyy hyvin vähän haastavemmankin hevosen kanssa niin maastossa, kouluaitojen sisällä kuin esteradallakin. |
MUU HENKILÖKUNTA
Iloinen ja kupliva tai keskittynyt sekä valmis puraisemaan pääsi irti. Välitietä ei ole. Tallitöiden ohella ahkera ratsuttaja jolla ei ole varsinaista lajipainotusta. Aina välillä myös kilpailee tallin nimissä, kilpaillen lähinnä kenttä- ja esteratsastuksessa.
|
Tallimestari
Alexander Kovalyov 46v , RU | raviohjastaja & valmentaja Tallimestari
Nikolay Morozov 42v. RU | koulu/este | VaA/130cm Ratsuttaja/valmentaja
Mikhail Yanovskij 32v, RU | koulu/este | Int I/160cm Ratsuttaja/valmentaja
Darya Tarasova 34v, RU | koulu/este | VaA/140m Ratsuttaja
Thomas Blinder 34v, UK | koulu/este | GP/150cm |
Tallityöntekijä
Anton Ward 28v, UK | yleis | VaB/120cm Tallityöntekijä
Luca Moretti 21v , IT | raviohjastaja Tallityöntekijä
Hannah Keller 25v, DE | yleis | VaA/125cm Hevosenhoitaja
Anastasia Pavlova 23v, RU | koulu | VaB Hevosenhoitaja
Aleksandra Karpowa 25v, RU | yleis | HeA/90cm |
Virtuaalitalli | a sim-game stable | Tämä on virtuaalitalli
Kuvat ja tekstit © Skai (VRL-14897), ellei toisin mainita
Taustakuva © Engin Akyurt from Pixabay
Kuvat ja tekstit © Skai (VRL-14897), ellei toisin mainita
Taustakuva © Engin Akyurt from Pixabay